BABACENTER
 
  • OSALLISTU
 

OSALLISTU VAURAS-TUTKIMUKSEEN

Etsimme tutkimukseemme vauvoja perheineen. VAURAS-hankkeen tavoitteena on tuottaa lisätietoa vauvan aivojen tavanomaisesta kehityksestä ja varhaisvaiheiden tapahtumien vaikutuksesta aivojen kehitykseen. Vauvanne neurologista ja neurokognitiivista kehitystä tutkitaan ja seurataan tutkimuksen aikana useilla eri menetelmillä.

Vauras-tutkimukseen etsitään tällä hetkellä 3-12kk ikäisiä lapsia, joille tehdään älyvaatemittauksia sekä arvioidaan kuvien katselemista silmänliikekameralla.

Tutkimukset tehdään teille parhaiten sopivana aikana. Kehitystä seurataan aina kahden vuoden ikään saakka, jolloin tutkitaan lapsenne kokonaiskehitystä.

Ota yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää! Yhteystietojen jättäminen ei sido teitä osallistumaan tutkimukseen.

Tutkimuskäynnit

Tutkimus sisältää käyntejä Puistosairaalan (ent. Lastenklinikka) BABA-tutkimuskeskuksessa (linkki kulkuohjeisiin) ja/tai kotona tehtäviä älyvaatemittauksia.

Puistosairaalassa tehtävässä tutkimuksessa lapsi istuu vanhemman sylissä ja katselee tietokoneruudulla esitettäviä kuvia. Samalla erillinen silmänliikekamera kuvaa lapsen silmänliikkeitä.

Älyvaatemittauksissa lapsen päälle puetaan älypotkupuku tai unipöksyt ja annetaan kotiin vietäväksi. Potkupukua pidetään loppupäivä ja unipöksyjä pidetään yhden tai useamman yön ajan. Nämä mittaukset voidaan toistaa muutaman kuukauden väliajoin kehityksen arvioimiseksi, mikäli se on mahdollista perheen ohjelman kannalta.

Viimeisellä tutkimuskerralla kahden vuoden iässä lapselle tehdään neurologinen ja neuropsykologinen tutkimus Puistosairaalassa.

Kaikki tutkimukset ovat kivuttomia eikä niistä aiheudu lapselle stressiä tai muuta haittaa. Mikäli lapsenne tutkimuksissa havaitaan jotain jatkotutkimuksia tai hoitoa edellyttävää, olemme teihin yhteydessä ja ohjaamme lapsenne jatkohoitoon.


> JÄTÄ YHTEISTIETOSI


OSALLISTU SILMÄNLIIKETUTKIMUKSEEN


6-7 -vuotiaiden lasten  silmänliiketutkimus

Etsimme silmänliiketutkimukseemme  vuonna 2012-2013 syntyneitä perusterveitä lapsia. Tutkimuksessa kerätään tietoa silmänliiketeknologiaan perustuvasta menetelmästä, jolla voidaan selvittää esikouluikäisten lasten oppimisen valmiuksia.

Tutkimukseen sisältyy silmänliiketutkimus ja neuropsykologinen tutkimus. Silmänliikkeitä kuvataan pienillä kameroilla lapsenne tehdessä lyhyitä pelinomaisia tehtäviä. Neuropsykologinen tutkimus sisältää lapsille suunnattuja tehtäviä, joissa tarvitaan esimerkiksi päättelyä, havaitsemista ja tarkkaavuuden säätelyn taitoja.

Kaikki mittaukset ja tutkimukset ovat turvallisia. Tutkimukset tehdään teille parhaiten sopivana aikana joko yhdellä tai kahdella käyntikerralla. Ota yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää! Yhteystietojen jättäminen ei sido teitä osallistumaan tutkimukseen.

JÄTÄ YHTEYSTIETOSI

 

Yhteistyössä